Myönnän sen. Luen uudelleen ja uudelleen samoja kirjoja ja rakastan vajoamista sohvalle tutun kirjan kanssa. Jotkut kirjat ja runot ovat minulle kuin parhaita ystäviä. Niistä tulee jopa joskus sama tunne kuin äitistä (tiedän että tämä on väärinkirjoitettu, mutta muuten en sitä voi kirjoittaa)… Vaikka puhuisi maratonpuhelun ja niin silti ikinä et voi puhkipuhua asioita, niitä vaan äitin kanssa riittää. Olen saattanut jotkut kirjat lukea jopa parikymmentä kertaa.

On joitain asioita mitä ei pysty järjellisesti selittämään. Jotkut janoavat uusia tarinoita, uusia elämyksiä. Minä vain saan suurta mielihyvää ja tyydytystä “turvautumalla” samoihin vanhoihin loistaviksi havaittuihin kirjoihin.

Tämä yllä oleva nainen: Lucy Maud Montgomery on antanut niin paljon elämyksiä ja onnenhetkiä miljoonien elämään. Myös minun. En varmasti olisi se kuka nyt olen ilman Uudenkuun Emiliaa ketä niin tulenpalavasti  rakastin ja palvoin kun häneen tutustuin. Emiliaan pikkutyttönä solmimani ystävyyssuhde jatkuu ihan varmasti koko elämäni, silläkin uhalla, että viimeiseen henkäykseen mennessä olen juossut Emilian kanssa tuulentyttöä kiinni lukuisia kymmeniä kertoja.

“If I know what love is, it is because of you.”
Herman Hesse

Ihanat vaaleat pilvet
liukuvat taivaalla.
Hiljaa ja lumoavasti
Laulaa ulappa.

Aaltojen hyväilystä
Hiekka on väsynyt.
Tulisit aivan hiljaa,
Tulisit juuri nyt

HERÄÄMINEN

Rajuilmassa murtui kerran
minun purteni huoleton.
Tuhat kauhua koin sinä yönä
käsivarsilla aallokon.

Mitä rakastin, kaikki, kaikki
läpi aaltojen hajosi.
Löi silmiini myrskyn siivet,
vesi altani vajosi – -

Niin ikuisen uneni halki
nous laulua mainingin.
Läpi luomien valkeni taivas,
Minä silmäni aukaisin.

Mitä näen: meri aamussa päilyy,
sen aalloilla pilviä ui.
Mihin katson, mainingeilla
vain aamun pilviä ui.

Ja niinkuin en ennen koskaan,
näen, tunnen kauneuden:
on salaista valoa täynnä
vesi, taivas ja tuulet sen.

Mitä merkitsi se, mikä hukkui,
en enää muistaa voi.
Näen vain, joku itkuni kuuli,
joku myrskyn kammitsoi,

ja kun altani vajosi kaikki,
mitä koskaan rakastin,
joku kantoi käsillänsä
minut keinuun mainingin.

Satapäiset silmät katsovat minuun – mutta en pysty katsomaan

Kuka minä olen – sanomaan, pahoittelemaan

Minä tunnen tuskaa – sinä et – maailman irvikuva

Sinä kannat kiveä kädessäsi, minä sydämessäni

Sinulta on viety kaikki – minulla on kaikki

Sinä näet tulevaisuuden, pystyt hymyilemään

- minä en, mitä pystyisin tekemään

Voi pieni tumma poika – tule

Annan sen kaiken mitä minulla on

Mutta silti – minä olen tyhjä – koska sinun onnesi saa minut voimaan pahoin

Sinulla ei ole mitään – minulla on kaikki – miksi?

Kuka voisi koskaan kertoa miltä sinusta tuntuu?

Me näemme sinut – tuhansia kertoja – milloin mistäkin

Emme reagoi – katsomme tyhjinä – kuin aivokuolleet

Ajattelemme hetken – sitten unohdamme – kunnes jälleen näemme

Sinä et edes tiedä meistä – hyvä niin – koska silloin luopuisit toivosta

Me katsomme sinua – viikoittain – tekemättä mitään

Sinä koitat selviytyä – me haemme jääkaapista ruokaa

Niin irvokasta

Stop all the clocks, cut off the telephone,

Prevent the dog from barking with a juicy bone,

Silence the pianos and with muffled drum

Bring out the coffin, let the mourners come.

Let aeroplanes circle moaning overhead

Scribbling on the sky the message He Is Dead,

Put crepe bows round the white necks of the public doves,

Let the traffic policemen wear black cotton gloves.

He was my North, my South, my East and West,

My working week and my Sunday rest,

My noon, my midnight, my talk, my song;

I thought that love would last forever: I was wrong.

The stars are not wanted now; put out every one;

Pack up the moon and dismantle the sun:

Pour away the ocean and sweep up the wood;

For nothing now can ever come to any good.

W H Auden

I do not love you as if you were the saltrose, or topaz,
or the arrow of carnations the fire shoots off.
I love you as certain dark things are to be loved,
in secret, between the shadow and the soul.

I love you as the plant that never blooms
but carries in itself the light of hidden flowers;
thanks to your love a certain solid fragrance,
risen from the earth, lives darkly in my body.

I love you without knowing how, or when, or from where.
I love you straight forwardly, without complexities or pride;
so I love you because I know no other way

than this: where I does not exist, nor you,
so close that your hand on my chest is my hand,
so close that your eyes close as I fall asleep.

-Pablo Neruda

Ikuisesti kävelen näillä rannoilla, meren ja hiekan rajoilla.

Nousuvesi haihduttaa jalanjälkeni, ja tuulen mukana katoaa meren vaahto.

Mutta meri ja ranta eivät koskaan katoa.

- Kahlil Gibran

“Vaikka minä saisin maailman aarteet
ja vaikka minut vietäisiin taivaisiin
tänne minä palaan vaikka kerjätä saisin
vaikka hulluna pidettäisiin.”

Se tulee mielikuvituksesta, unelmista, huumorista, tunnelmista.

Lapsena luin tätä Kirsi Kunnaksen runoa uudelleen ja uudelleen ja sen sanat käskevät

edelleen: älä luovuta, käytä mielikuvitusta!

Kissa Krumeluu

Silkkiturkki,ruususuu,
pieni kissa Krumeluu,
pienen pieni kissa
istuu aatoksissa.

Miettii kissa Krumeluu:
missä on se suuri puu,
jossa niinkuin omenoita
kasvaa hiiren penikoita.
Puuta vaan kun ravistaa
sata hiirtä putoaa.

Niitä sitten popsimalla
söisi pienen sienen alla
kissa Krumeluu,
pieni ruususuu.